perjantai 25. kesäkuuta 2010

25.6.2010 Tuskaisia päiviä!

Tämä päivä tulee olemaan hankala meille kaikille. Timolla oli eilen illalla kipeä olo, eikä hän uskaltanut tänään mennä Aleksin luokse. Itselläni on myös sen verran vielä nuha, etten uskaltanut ottaa riskiä. Pitkään sitä kyllä mietin ja kamppailin ajatuksieni kanssa…mutta seuraukset voivat olla niin paljon pahemmat jos Aleksi saisi nyt jonkun pöpön meiltä.

Hankalinta tästä tekee sen ettei Aleksi ole päivääkään ollut erossa meistä sairautensa aikana. Olemme olleet läsnä Aleksin luona kaiken mahdollisen ajan. Onneksi tänään työvuorossa on Aleksin oma hoitaja joka on tuttu ja turvallinen. Saimme puhelinnumeron Aleksin huoneeseen, jotta voimme soittaa Aleksille.

Hoitajan kerrottua Aleksille ettei isi voi tulla tänään koska on sairas, Aleksi oli todennut että ” isi tulee kohta” ja itkenyt kovasti. Soittaessani Aleksille ja kertoessani tilanteen, pikkumies itki taukoamatta ja kyseli miksi. Oli niin tuskallista kuulla miten Aleksi reagoi…sydän siinä oli särkyä! Kun sanoin että äidillä ja isillä on paha mieli Aleksi sanoi kovasti itkien: ” minullakin on paha mieli”.

————————–

Aleksin päivä oli mennyt suht. ok. Pikkumies oli ollut väsynyt ja surullinen, mutta leikkinyt ihan mukavasti silloin kun ei ollut puhetta äitistä ja isistä. Soitimme Aleksille pari kertaa päivän aikana ja Aleksi itki puhelimessa kovasti ja pyysi äitiä tulemaan sairaalaan. Illalla nukkumaan mentäessä Aleksi oli itkenyt ja sanonut että: ” äiti ja isi tulee varmasti huomenna” ja että: “äiti ja isi on varmasti terveitä huomenna”.
Emme kuitenkaan uskalla mennä sairaalaan vielä huomenna…Timollakin nousi kuume…

Keskiviikon sytomegalovirus oli hiukan kohonnut, se oli 260

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti